Valoa Kansalle Draamallinen Kuvaelma Kolmessa Näytöksessä 6q6r5r

The Project Gutenberg EBook of Valoa kansalle, by Wilho Soini

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Valoa kansalle Draamallinen kuvaelma kolmessa näytöksessä

Author: Wilho Soini

Release Date: October 27, 2006 [EBook #19646]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALOA KANSALLE ***

Produced by Tapio Riikonen

VALOA KANSALLE

Draamallinen kuvaelma kolmessa näytöksessä

Kirj.

WILHO SOINI

Werner Söderström, Porvoo, 1883.

HENKILÖT:

Assessori GABRIEL GRASMAN. Provasti. Kanttori NIILO RIUTTA. KALSO, | KINNAS, | talonisäntiä. LAHTI, | TUOPPALA, Rouva TURHOLM. HANNA SOMMAR, edellisen sisären-tytär. Kanttorin äiti. 1:nen tyttö. 2:nen tyttö. Talonisäntiä, kansaa, koululapsia.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Rikkaan-puoleisesti sisustettu sali rouva Turholmin kartanossa. Kukkia akkunoilla. Ovia perällä ja toisella sivulla.

I. Kohtaus.

Hanna istuu sohvalla neuloen, Kanttori nojaa edessä olevaa pöytää vastaan.

KANTTORI, viitaten sivuoveen. Äänestä päättäen siellä on assessori Grasman, eikö niin?

HANNA. On. Tiedätkö käykö hän useasti täällä?

KANTTORI. Hänen sanotaan käyvän täällä varsin ahkeraan. Kerrotaanpa että hänellä olisi jonkinlaisia aikeita rouva Turholmin suhteen.

HANNA, naurahtaen. Todellakin? Sitäpä en olisi luullut tädistä, joka jo on siinä ijässä.

KANTTORI. Mikä ikä — viiden-neljättä vuotias pulska ja varakas leski! Sellaiset naiset ovat aivan kuin assessoreja varten. Mutta jättäkäämme heidät ja puhukaamme teistä.

HANNA. "Teistä?"

KANTTORI. Suo anteeksi, en ollut varma uskaltaisinko sinua vielä sinutella, sillä onhan siitä jo varsin kauan kun viimeksi sain kanssasi puhua. Sinä siis menestyit seminaarissa?

HANNA. Varsin hyvin, olenhan vaan vähän laihtunut, vai mitä arvelet?

KANTTORI. Se ei haittaa; mutta olet tullut myös paljon totisemman ja vakaamman näköiseksi.

HANNA. Niin, näetkös, olenhan nyt neljä vuotta vanhempi kuin lähteissäni.

KANTTORI. Muistan vielä varsin hyvin lähtösi ajan. Molemmat olimme innostuneet kansamme kohoittamisen ja sivistämisen aatteesta ja kiihtyneet vastuksista, jotka sitä estivät; päätimme kumpikin uhrata voimamme tuon aatteen palveluksessa, tehdä kansallemme jotakin hyvää, vaikka kuinka vähäistä — ja sinä läksit seminaariin.

HANNA. Niin, ja sinä lupasit sillä ajalla toimittaa tänne kansakoulun.

KANTTORI. Niin lupasin, vaikk'en ole voinut lupaustani kokonaan täyttää. Mutta kun sinä olit lähtenyt, et usko minkälainen tunne minut valtasi: melkein kaduin että olin sinua kehoittanut menemään ja että olin houkutellut rouva Turholmia siihen suostumaan. Tuntui aivan kuin olisin sinut ijäksi kadottanut. Eikä se kummaa ollutkaan, sillä olimmehan melkein kuin puolittain kihloissa.

HANNA, nousten äkkiä kävelylle. Meidänhän piti puhua koulunkäynnistäni.

KANTTORI. Suo anteeksi että lausuin mitä koko maailma siihen aikaan puhui. Mutta nyt kun taas neljän vuoden päästä näen sinut entistä kauniimpana ja suloisempana, en tiedä kuinka salaisin iloani ja tunteitani, jotka sinun palauksesi on virittänyt uuteen tuleen.

HANNA. Oi Niilo, älkäämme puhuko niistä asioista! Etkö ole koskaan huomannut, että kun rakkaudesta ruvetaan puhumaan, katoo avosydäminen ilo ja vaatimaton hilpeys nuorten väliltä ja sijaan tulee jonkinlainen pakollinen kainostelu ja turha ahdistus. Kun takkavalkeaan heittää uusia puita, se ikäänkuin sammuu ja pimenee eikä levitä lämmintä, ei valoa.

KANTTORI, vilkkaasti. Niin, hetkeksi vaan; mutta sitten leimahtaa se korkeaan liekkiin, joka roihuten nousee ylös, paukkaa ja räiskää, ikäänkuin tahtoisi puunkin sydän riemusta haljeta!

HANNA. Aivan oikein, mutta me antakaamme ystävyyden tulen palaa ilman lisäystä niin kauan kuin siinä itsessään on kylliksi kuluttamista. — Sanopas mitä olette täällä oikeastaan toimineet sillä ajalla?

KANTTORI. Olemme saaneet vihdoin päätetyksi että kansakoulu rakennetaan kun vaan saadaan siihen tarvittavat varat kokoon. Sitten olemme koonneet rahoja suomalaisille oppikouluille. Viime kesänä ai'oimme panna toimeen arpajaiset samaa tarkoitusta varten, mutta silloin kiiruhtivat muutamat pitäjän herrat, assessori Grasman etunenässä, pyytämään arpajaisia urkukassan hyväksi. Heille antoi kuvernööri luvan, meille ei.

HANNA. Assessori Grasman on siis niitä, jotka eivät suomalaisia kouluja suosi?

KANTTORI. Sitä hänen käytöksensä ja toimensa selvästi osoittavat.

HANNA. Ja sellaiseen mieheen luulet tätini suostuvan! Hän, joka on suomalaisuudestaan ylpeämpi kuin me molemmat yhteensä.

KANTTORI. Naisten mielipiteet ovat horjuvaisia ja riippuvat kokonaan siitä mies-seurasta, jossa he liikkuvat, ja varsinkin kun on sydämen asiat taikka vaan rikkaus kysymyksessä, ei naisten periaatteet maksa puhumisen vaivaa — ne häälyvät niinkuin viiri tuulessa.

HANNA. Herra kanttori, missä olet sellaisia naisia nähnyt ja kuinka olet niin kauniita ajatuksia meistä saanut? — Minua vähän kummastuttaa…

KANTTORI. Onnekseni en sellaista ole vielä tähän saakka itse tullut kokeneeksi, mutta sellainen on yleinen luulo miesten keskuudessa.

HANNA. Se ei ole heillä ensimäinen eikä viimeinen harhaluulo!

KANTTORI. Mielelläni soisin että se olisi harhaluulo ja, ellei monet esimerkit toisin osoittaisi, tahtoisin sitä uskoakin. Mutta luuletko esimerkiksi, että jos Turholm vainaja ei olisi ollut harras suomenmielinen, hänen rouvansa kuitenkin olisi sellainen kuin tätisi nyt on? Onhan äitisi koti aivan umpiruotsalainen.

HANNA. Aivan varmaan hän olisi kansallismielinen; hänellä on siksi hyvä ymmärrys ja sydän oikealla paikalla.

KANTTORI. Sitä en suinkaan epäile.

HANNA. Niilo, minä toivon että sinä kerran tulet tuntemaan mikä voima on naisen periaatteilla: mikä kannatus, jos ne ovat puolellasi, mikä ankara vastus, jos ne ovat tielläsi.

KANTTORI. Sinä innostut, ethän vaan ymmärtänyt sanojani niin, kuin olisin sinusta epäillyt? Sinuun luotan niinkuin jumalan-sanaan.

HANNA. Nyt puhut tyhmästi, hyvä Niilo. (Pieni tyttö tulee sisään kirja kädessä ja seisahtuu ovensuuhun.) Vai niin, läksysi on jo luettu — minä tulen oitis! (Tyttö poistuu.) Niinkuin näet, olen jo näinä parina päivänä ennättänyt hankkia itselleni oppilaitakin. Opettaminen onkin tullut aivan kuin toiseksi luonnokseni; pelkäänpä vaan että se käy ilmi puhuessani sellaistenkin kanssa, jotka eivät ole oppilaitani — mutta sitä en voi auttaa.

KANTTORI. Sitä en suinkaan ole huomannut, Hanna. Kuinka mielelläni olisin oppilaasi, kun vaan saisin aina kuulla puhettasi!

HANNA, varoittaen sormellaan. Joko taas! Mutta nyt jätän sinut hetkeksi yksin, jollet pahastu; sitten jatkamme.

(Aikoo mennä.)

II. Kohtaus.

Entiset. Rouva Turholm ja assessori Grasman tulevat sivuovesta.

ASSESSORI. Peljästyttekö meitä, hyvä neiti?

HANNA. En suinkaan, herra assessori, mutta minun täytyy rientää oppilaitteni luokse.

(Menee.)

ASSESSORI. Minä ihmettelen että neiti Sommar palaa noin terveenä seminarista. Olen kuullut että siellä oppilaita vaivataan niin paljon, että varsinkin naiset kaikki palaavat sieltä kivulloisina, ja seuraus siitä on se, että kun sitten jonkun vuoden ovat kovassa työssä, kehnoissa huoneissa ja typerän kansan keskuudessa, kuolevat niinkuin kärpäset. On sekin systeemiä!

ROUVA. Hannasta päättäen sellaiset jutut ovatkin paljasta lorua.

ASSESSORI. Olkoonpa vaan; mutta miksi tarvitsee kansan, huomatkaa kansan opettajan lukea kaiken maailman tieteitä, niinkuin ei vähemmänkin oppinut voisi

lapsille neuvoa lukemista, kirjoitusta ja hiukan luvunlaskua.

ROUVA. Myöntänettehän kuitenkin että niillä, joiden tulee kansan sivistystä kohoittaa, täytyy olla itsellänsä korkeampi sivistys?

ASSESSORI. Niin, niin, en minä suinkaan tahdo ruveta teidän kanssanne kansan sivistyksestä kiistelemään! — (Huomaa kanttorin.) Onhan täällä kanttorikin — hyvää päivää!

ROUVA. Te teette minulle hyvän työn, herra kanttori, jos pidätte seuraa assessorille sillä aikaa kuin minä pistäyn talouden toimissa. Isännättömässä talossa täytyy, näette, emännän itsensä liikkua joka paikassa.

ASSESSORI. Älkää millään muotoa antako meidän häiritä toimianne.

(Rouva menee.)

III. Kohtaus.

Assessori ja Kanttori.

ASSESSORI. Neiti Sommar on rouva Turholmin sisarentytär, eikö niin?

KANTTORI. Niin on.

ASSESSORI. Ja ainoa perillinen?

KANTTORI. Sitä en ole koskaan tiedustellut, mutta onhan se mahdollista — jollei rouva Turholm vielä mene uudestaan naimisiin.

ASSESSORI. Hän on varsin sievä ihminen.

KANTTORI. Niin todellakin, ikäänsä erinomaisen pulska vielä.

ASSESSORI. Minä tarkoitan neiti Sommaria.

KANTTORI. Ah!

ASSESSORI. Mutta yhdestä toiseen — teillähän kuuluu olevan varsin suuri vaikutus näillä tienoilla, herra kanttori.

KANTTORI. Minun vaikutus-alani on hyvin vähäinen.

ASSESSORI. Sitä mahtavampi on vaikutuksenne tuolla alalla, minä tiedän sen. Olettehan te kaikkien yritysten johtajana täällä, etenkin niinsanottujen "kansallisten".

KANTTORI. Menestyksemme niissä yrityksissä ei mahtane kateutta herättää.

ASSESSORI. Mitäpä nyt kateudesta — mutta tunnustaa täytyy että te olette toimelias mies: hoidatte virkaanne nuhteettomasti, kokoilette rahoja teaatteria ja kouluja varten, lähetätte onnentoivotuksia johtaville miehillenne, annatte lausuntoja sivistyksen perusasioissa, ratkaisette mikä kieli on oleva opetuksen pohjana kouluissa, ynnä muuta, mikä saattaa sydämellisesti huvittaa kaikkia, jotka tietävät, ettei teillä vielä ole kansakouluakaan.

KANTTORI. Te tiedätte varsin hyvin, herra assessori, että kansakoulu on päätetty tänne perustettavaksi ja että ainoastaan varain puute sen toimeen panemista estää.

ASSESSORI. Varain puute! Siinäpä satutitte juuri arimpaan kohtaan. Sen sijaan että tuhlaatte aikaanne ja varojanne kaikenlaisiin puuhiin, joista ei teillä ole

vähintäkään hyötyä, tulisi teidän edistää varallisuutta paikkakunnallanne. Maanviljelys, karjanhoito — kas siinä avara vaikutus-ala jokaiselle tosikansalaiselle. Jos niistä pidettäisiin enemmän huolta, niin olisi kyllä varoja kansakoulujenkin rakentamiseen eikä tekisi mieli matkimaan kaikkia hullutuksia mitä Helsingissä tehdään, ja tottelemaan sieltä tulevia komentosanoja.

KANTTORI. Minä ymmärrän kyllä mitä te hullutuksiksi sanotte; mutta suuresti erehdytte, jos luulette täällä Helsingistä tulevia komentosanoja toteltavan. Ja mitä matkimiseen tulee, niin harva jotakin merkitsevä aate lienee helsinkiläinen. Muualla ne syntyvät, vaikka niitä siellä muodostellaan, niinkuin pajassa, jossa on taitavimmat sepät takomassa. Ja sepätkin ovat siellä vieraita, muualta tulleita, taikka mainitkaa minulle joku mainio helsinkiläinen… Meistä, nimittäin kansasta, ovat aatteet lähteneet ja kansasta ovat lähteneet ne miehet, jotka aatteita kehittävät ja puollustavat. Eikö meillä olisi oikeutta heitä kannattaa, heitä rohkaista, heille menestystä toivoa?

ASSESSORI. Minä tiedän tuon: kaikki hyvä tulee niinkutsutuista "syvistä riveistä".

KANTTORI. Eihän se teitä peloittane?

ASSESSORI. Mitä vielä! — Mutta palatkaamme taloudelliselle alalle. Te sanotte että kunnalla ei ole kylliksi varoja oman koulun rakentamiseen, ja kuitenkin ukot vastustavat kaikkea, mikä voisi varallisuutta näillä seuduilla kohoittaa. Niinpä on par'aikaa kysymys eräästä tehdasliikkeestä, jonka harjoittamiseen, omituista kyllä, vaaditaan kunnan lupaa, vaikka ammatti itsessään ei ole mitään luvatonta — ikäänkuin vapaus ei siinä olisi yhtä hyödyllistä kuin muissakin elinkeinoissa. Erästä tehdasliikettä, sanon ma, aloitettaisiin täällä, mutta kuntalaiset eivät siihen suostu.

KANTTORI. Tarkoitatte luultavasti Pilbladin ja kumppanien aikomusta rakentaa tänne viinapolttimo?

ASSESSORI. Aivan oikein, sitä tarkoitan. Asia olisi minullekin varsin tärkeä.

KANTTORI. Teillä sanotaan olevan kolmas osa tuossa ai'otussa polttimossa.

ASSESSORI. No, ei juuri sen vuoksi. Vaan, näettekös, minulla on maatalo, josta ei ole paljon mitään hyötyä kun sen tuotteita ainoastaan pitkän ja vaivaloisen kuljetuksen jälkeen voi saada kaupaksi. Mutta jos täällä olisi polttimo, saisin viljastani kelvollisen hinnan; polttimosta tuodulla rankilla ja ravalla voisi elättää runsaasti karjaa, ja kun karjasta saadaan lantaa ja lanta on maanviljelyksen perustus, niin syntyisi siitä kiertokulku, mikä jokaisella kierroksella kohoittaisi varallisuutta askeleen ylemmäksi. Ja huomatkaa: tuo etu ei olisi yksin minulla, vaan koko paikkakunta sitä nauttisi — yhteistä hyvää minä tarkoitan. Sen vuoksi olisi erittäin hyvä, jos te, jolla on suuri luottamus pitäjäläisten keskuudessa, neuvoisitte heitä paremmin etuansa ymmärtämään.

KANTTORI. Herra assessori, minun isäni kuoli viinaan.

ASSESSORI. Luultavasti sen vuoksi että hän nautti sitä liiaksi; — sillä tavalla saattaa lähdevedelläkin itsensä tappaa.

KANTTORI. Mutta jos isäni olisi lähteesen kuollut, niin ei kukaan voisi minua pakoittaa siitä enään vettä ottamaan.

ASSESSORI. Te ymmärrätte minua väärin. Nyt ei olekaan puhetta pakoittamisesta tai teidän itsenne johtamisesta samalle tielle, jossa isänne sanotte onnettomaksi tulleen. Olkoon se kaukana meistä! Mutta katsokaas, Pilblad voisi ruveta riitelemään tästä asiasta pitäjäläisten kanssa, siitä olisi turhia rettelöitä ja kulunkeja, ja mahdollisesti hän kuitenkin lopuksi voittaisi.

KANTTORI. Mutta läänimme kuvernööri on tunnettu siitä, että hän tämäntapaisissa asioissa aina on kuntain puolella.

ASSESSORI. Minä tiedän sen; mutta minä tahtoisin mieluummin saada tällaiset asiat sovinnolla ajetuiksi, sillä riidoista ja käräjänkäynnistä ei lähde koskaan mitään hyvää, uskokaa minua. Sen vuoksi olen ajatellut erästä sovituskeinoa. Niinkuin tiedätte, on minulla kirkonkylässä taloni maalla uusi asuntorivi, joka on kansakoulun huoneiksi varsin sopiva. Sen olen aikonut lahjoittaa pitäjälle koulua varten.

KANTTORI. Todellakin, herra assessori? Sepä olisi jalo työ!

ASSESSORI. Pienoinen uhraus vaan isänmaan alttarilla. Mutta asian laita on sellainen, että, niinkuin jo sanoin, maataloni ei tuota paljon mitään ja sen vuoksi noin suuri lahjoitus vielä tätä nykyä kävisi minulle varsin vaikeaksi; minun

täytyisi lykätä se epämääräiseen tulevaisuuteen ja hyyrätä huoneet jollekulle, esim. maakauppiaalle, jolle ne soveltuisivat erittäin hyvin. Mutta jos polttimo —

KANTTORI. Te tarkoitatte että tehtäisiin vaihtokauppaa: te antaisitte meille kansakoulun, me teille viinapolttimon. Ei käy laatuun — valitettavasti ei.

ASSESSORI. Minä arvelin että nyt olisi muutoinkin erinomaisen sopiva tilaisuus kun voitaisiin saada neiti Sommar opettajattareksi, hän, joka on oman pitäjän lapsia ja erittäin suloinen ihminen — eikö niin teidänkin mielestänne?

KANTTORI. Se on totta, tilaisuus olisi erinomainen. Mutta vaatikaa minulta mitä hyvänsä muuta, vaan ei sitä että minun pitäisi puolustaman viinaa, jota kammoon pahimpana vihollisenani.

ASSESSORI. Hyvä kanttori, enhän minä teiltä mitään vaadi. Jollei teille kansan sivistyksen etu ole kalliimpi kuin oma personallinen inhonne sitä tai tätä vastaan, niin enhän minä sille mitään voi.

KANTTORI. Herra assessori, te olette julma.

ASSESSORI. Niin, niin — sellaisia te olette, jotka itsiänne "kansallisiksi" nimitätte! Jos teille joskus kättänsä tarjoo yhteiseen työhön, niin te sen hylkäätte ja kuitenkin ihmettelette, ettei maan varakkaat teidän yrityksiänne kannata. Te vaaditte että teille pitäisi olla kohtelias ja kukkaro aina auki, vaikka te vastaatte

röyhkeydellä, haukkumisilla, solvauksilla. Onko se mielestänne tasapuolisuutta?

KANTTORI. Tuo, mitä nyt sanoitte, ei ole totta.

ASSESSORI. Sallikaa minun puhua loppuun saakka! — Kuinka usein olen aikonut antaa minäkin roponi suomalaisille kouluille, joiden menestystä sydämestäni harrastan, mutta aina on suomenmielisten ynseys minua siitä estänyt. Olen ajatellut: oppikoot ensin nöyryyttä, sillä se on oikean sivistyksen ensimäinen merkki.

KANTTORI. Se, joka asiata todenteolla harrastaa, ymmärtää myös eroittaa päätarkoituksen henkilöistä, eikä iske kiinni vähäpätöisyyksiin.

ASSESSORI. Se ei suinkaan ole vähäpätöistä kenenkä kanssa jotakin yhteistä työtä tekee! Mitä asian ja henkilön eroittamiseen tulee, niin ei teidän pitäisi siitä paljon puhumaan, teidän, joka sekoitatte itsenne, isänne ja Herra ties keitä kaikenlaisiin asioihin, joilla ei ole mitään yhteyttä.

KANTTORI. Teillä on mahdollisesti syytä niin sanoa; minä en sitä lausunutkaan teitä moittiakseni.

ASSESSORI. Vähät siitä! Mutta vielä nytkin olisin valmis antamaan jonkun summan, esimerkiksi viisisataa markkaa, suomalaisille kouluille ja teidän kauttanne, jos vaan voisin toivoa hiukankin ystävällisempää kohtelua.

KANTTORI, puhuen itseksensä. Viisisataa markkaa! Koko pitäjässä on saatu kokoon ainoastaan sata ja yhdeksänkymmentä, se tekisi yhteensä kuusisataa yhdeksänkymmentä; voisin lisätä siihen omistani kymmenen markkaa. Seitsemänsataa markkaa — mikä summa, mikä summa! (Assessorille.) Mitä te siis oikeastaan tahdotte, herra assessori?

ASSESSORI. Että te kunnankokouksessa, joka alkaa parin tunnin päästä, puhutte Pilbladin yrityksen puolesta, ja jos polttimon rakentamiseen lupa annetaan, niin lahjoitan kunnalle kouluhuoneet ja te saatte viisisataa markkaa.

KANTTORI. Minä kirjoitan ne heti teidän niinellänne keräyslistaani.

ASSESSORI. Ei millään muotoa minun nimeäni! Minä vihaan kaikkea melua, enkä tahdo ylvästellä hyvillä töilläni; kaikki tapahtukoon hiljaa ja sävyisästi. Pankaa oma nimenne.

KANTTORI. Kuinka? Mitä te tarkoitatte?

ASSESSORI. Taikka kirjoittakaa vaan: "Eräs valistuksen ystävä viisisataa markkaa". — Te siis suostutte?

KANTTORI. Sitä en muistanutkaan, suostumukseni tarvitaan ensin. — Voi jos tietäisin! Viina ja koulu — tuntuu aivan kuin olisi taistelu kuoleman ja elämän välillä. Ettekö voisi odottaa että kysyisin neuvoa edes Hannalta?

ASSESSORI. Keneltä?

KANTTORI. Neiti Sommarilta — hänen mielipiteensä olisi minulle varsin tärkeä.

ASSESSORI. Vai niin; no sitten lienee parasta lakata puhumasta koko asiasta. Te näytte olevan niitä miehiä, jotka aina pakenevat jonkun hameen taakse kun on päätös tehtävä. Toivotan onnea! Te luulette varmaan että muualta ei enää viinaa saadakaan, kun vaan täällä ei tehdasta ole.

KANTTORI. Sitä en uskalla toivoa.

ASSESSORI. Mutta ette kuitenkaan tahdo ymmärtää että juoppouden paras vastustaja on sivistys, on oppi, jota koulu tänne levittäisi.

KANTTORI, hetken mietittyä. Siinä olette oikeassa: ainoastaan raa'at. sivistymättömät ihmiset voivat viinan orjiksi joutua, siis — sivistystä, kouluja! Herra assessori, minä suostun — kansani tähden (itsekseen) ja sinun tähtesi, Hanna!

ASSESSORI. Teitte järkevän ja viisaan päätöksen, joka tuottaa teille kunniaa, sillä olettehan — jos asia onnistuu — melkein niinkuin koko koulun perustaja. Lahjoitus-kirja on valmiina ja rahat saatte kunnankokouksen jälkeen.

IV. Kohtaus.

Entiset. Rouva Turholm ja Hanna tulevat peräovesta.

ASSESSORI, kuiskaten Kanttorille. Mitä täällä olemme puhuneet, se jää tietysti meidän välillemme. (Rouvalle.) Erinomaisen kaunis ilma tänään, voimme odottaa hyvää viljavuotta, raskaita jyviä.

ROUVA. Yksi ainoa yö saattaa vielä hävittää kauneimmatkin toiveet.

ASSESSORI. Miksi antautuisimme synkkien aavistusten valtaan, hyvä rouva, kun siihen ei mitään syytä ole.

ROUVA. Aikaista iloa on myöhäinen katua.

ASSESSORI. Sepä sukkelasti sanottu! Mutta aika rientää ja minun täytyy kiiruhtaa pois. Saisinko olla niin rohkea, että pyydän rouvasväkea tänään tulemaan luokseni? Kesäinen ilma oikein vetää ja viettelee meitä ulos.

ROUVA. Kiitoksia, jos suinkin pääsemme, tahdomme tulla.

ASSESSORI. Te myöskin, neiti Sommar, kaikin mokomin! Pääsemisestä ei puhetta.

HANNA. Jos täti lähtee —

ASSESSORI. Minä luultavasti viivyn siksi kunnan-huoneessa, mutta jos ohitse ajaessanne poikkeatte sinne, niin saamme jatkaa matkaa samassa seurassa minun vaunuissani. (Kättelee.) Hyvästi, rouva Turholm! Hyvästi, neiti Sommar! Te voitte tulla, kanttori, minun hevosessani.

KANTTORI. Kiitoksia, minulla on oma hevonen täällä; minä ajan heti jälessä.

ASSESSORI. Älkää vaan myöhästykö! Vielä kerran hyvästi!

ROUVA. Sangen ikävää että teidän täytyy lähteä niin pian, mutta älkää

unhoittako!

(Assessori menee.)

V. Kohtaus.

Entiset, paitsi assessori.

KANTTORI. Tiedättekö mitä — assessori olisi helposti käännetty toiseen uskoon!

HANNA. Suomenmieliseksi?

KANTTORI. Niin juuri. Me haastelimme vähän niistä asioista ja hän ei ollut kovinkaan jyrkkä, valittihan vaan suomalaisten ynseyttä ja muuta sellaista, jota varsin hyvin tunnemme. Osoittipa hän todellista suosiotakin suomalaisuutta kohtaan, vaikka siitä on vielä liian aikaista puhua.

HANNA. Todellakin! Eikös hän ole rikas mies?

ROUVA. On kyllä, ja sen vuoksi olisikin erinomainen voitto, jos hän saataisiin meidän puolelle; sitä kannattaisi koettaa,

KANTTORI. Se on minunkin mielipiteeni ja luulen että sellainen kääntämis-työ kävisi rouvasväelle varsin helpoksi.

HANNA. Mutta äskenhän juuri arvelit ettei naisilla ole mitään kykyä sellaisissa asioissa ja että he aina mukaantuvat niiden miesten mukaan, joiden seurassa ovat.

KANTTORI. Se oli vaan yleistä arvelua, mutta tässä tapauksessa luulen, että eräs nainen voisi suuresti vaikuttaa assessoriin, jos vaan viitsisi itseänsä vaivata.

ROUVA. Niin luulen minäkin.

KANTTORI. Erittäin hauskaa, että siinä olette kanssani yksimielinen. Siis koettakaa!

ROUVA. Ketä tarkoitatte?

KANTTORI. Teitä, hyvä rouva.

ROUVA. Minua? Minä tarkoitan Hannaa.

HANNA. Minua — no mutta täti kulta!

KANTTORI. Sitä parempi, jos voitte tehdä hyökkäyksen yhdessä — varmempi on voitto.

HANNA. Älkää lörpötelkö joutavia! Parempi olisi, jos miettisitte millä keinolla ensi syksyksi saataisiin tänne kansakoulu. Silloin pääsisin minäkin omaan leipään ja te tekisitte minulle hyvän työn, josta olisin ikuisesti kiitollinen.

KANTTORI. Eikö muuta, Hanna? No, ensi syksynä, se on: noin kuukauden päästä, avataan täällä kansakoulu, sen lupaan.

HANNA. Kuinka, olisiko mahdollista? Sinä oikein säikähdytät minua.

KANTTORI. Minä en puhu enempää, vaan luota sanaani.

HANNA. Täti, täti, kuuletko mitä ihmeitä tapahtuu?

ROUVA. Tiedäthän ettei sinulla ole mikään kiire "omaan leipään", niinkuin sanoit. Sinun leipäsi kasvaa minun talossani niin kauan kuin siellä vaan viihdyt.

HANNA. Sen tiedän kyllä, rakas täti; mutta minä en tahtoisi syödä leipääni laiskana ja toimettomana. Ei, työtä ja vaivaa ja sitten elää omasta ansiosta — siinä minun suurin toiveeni.

KANTTORI. Se toiveesi pian toteutuu.

HANNA. Minä luotan sinuun. Mutta pitihän sinun kiiruhtaa assessorin jälestä johonkin, jollen väärin ymmärtänyt.

ROUVA. Älähän toki karkoita kanttoria pois!

KANTTORI. Ei — Hanna on oikeassa, minun täytyy kiiruhtaa kunnan kokoukseen. Olen jo viipynyt liiaksikin, mutta onneksi on minulla hyvä hevonen. — Hyvästi!

ROUVA. Mahdollista on että tapaamme vielä tänään toisiamme.

KANTTORI. Mahdollista kyllä. Hyvästi Hanna!

HANNA. Hyvästi! Kiitoksia lupauksestasi!

(Kanttori menee ja esirippu laskeutuu.)

Ensimäisen näytöksen loppu.

TOINEN NÄYTÖS.

Pihamaa kuntahuoneen luona, josta portaat näkyvät vasemmalla. Ohitse kulkee maantie. Aitaan on sidottu rattaitten eteen valjastettuja hevosia. Renkipoikia käy toisinaan hevosia katsomassa; muutamilla rattailla makaa koira. Etäämpänä perällä näkyy kirkko ja sen ympärillä taloja ja vainioita.

I. Kohtaus.

Assessori ja Kalso tulevat ulos kuntahuoneesta. Kohta heidän jälessään tulevat sieltä myöskin Tuoppala, Lahti, Kinnas ynnä muita talonisäntiä.

ASSESSORI. Itsepäiset tomppelit, joita ei saa mihinkään kääntymään! En ymmärrä missä kanttori viivyttelee. Olisiko hän katunut kauppaansa? Onneksi saimme kokouksen keskeytetyksi neljännestunniksi; jollei hän sitä ennen ole tullut, on vaivani taaskin turha. Lähden häntä vastaan tielle.

(Menee.)

TUOPPALA, tullen ulos. Ei mar' sitä ruttoa ja hävitystä niin vähällä omaan tupaan päästetä. Kyllä sitä saadaan viinaa, vaikka on kymmenenkin peninkulman päästä haettava. Mitä täällä sitten syötäisiin, jos viljat viinaksi poltettaisiin?

LAHTI. Tuoppala puhuu oikein!

KINNAS. Kummallista se on vähän tuon viinakullan laita: ei se itsessään mitään pahaa ole. Katsokaas, jos panen viinapullon pöytään, niin ei se vielä mitään pahaa vaikuta: se on siinä vaan niinkuin mikä muu hyvänsä mustakylkinen olento. Mutta kun siihen katsoo, niin ikään on kuin nousisi sen kaulasta viekoittelija ylös ja sanoisi: "Maistapas … maistapas!… Tilkkanen vaan tätä herttaista nestettä!… Maistapas, jos olet mies!" Ja jos sitten yltyy maistamaan, niin tuo paholainen ikäänkuin tarttuu kieleen kiinni ja pakoittaa juomaan niin kauan että ihminen on, jos niin voisi sanoa, ikäänkuin sika. Ja kun ihminen on sikana, niin ei se tiedä tästä maailmasta, eikä osaa eroittaa iltaa huomenesta.

LAHTI. Kinnas puhuu oikein!

KALSO. Mutta sanoihan assessori antavansa meille koulun, jos suostumme hänen pyyntöönsä — olisihan se jotain sekin sivistyksen edistämiseksi.

TUOPPALA. Opetettaisiinko siellä koulussa sitte juomaan tai viinaa valmistamaan, — koska sen pitäisi olla niin läheisessä yhteydessä viinarännin kanssa?

KINNAS. Olkaamme ilman koulua vaikka kymmenen vuotta, kun vaan olemme yhtä kauan ilman viinaa. Jos sivistys on senkaltaisissa tehtaissa, niin perustettakoon sitte konjakki-tehdas, sillä näettehän ettei kukaan sivistynyt juo

itseänsä humalaan viinasta, vaan konjakista; raaka talonpoika viinasta juopuu, herrat hienommasta tavarasta.

LAHTI. Kinnas puhuu oikein!

KALSO. Mutta nähkääs, viina on myöskin lääkettä, vatsan kivussa erittäin terveellistä ja kylmettymistä vastaan paras keino.

KINNAS. Niin, niin, kyllä susi syitä saa ja vatsan kipuja se, joka viinaa haluaa.

TUOPPALA. Jos minä olisin keisari ja esivalta, niin en jättäisi maahan useampaa kuin yhden viina-tehtaan, ja sieltäkään ei annettaisi muutoin kuin apteekarin käskystä.

LAHTI. Tuoppala puhuu oikein!

KINNAS. Sellaisia apteekareja on meillä liiaksikin, esimerkiksi Virjälän saunamies, jolta ei ropit ja lääkkeet, nimittäin viina, lopu koskaan. Siellä luullakseni Kalsokin käy kun on vatsa kipeä, hm!

KALSO, osoittaen Kintaan harmaata kulkkupartaa. Näkyypä minnekä

Kintaankin hopeat ovat valuneet.

TUOPPALA. Noukkaileminen ei tässä asiaa paranna. Tuolla tulee kanttori, kysykäämme hänen mieltänsä, sillä hänellä on tavallisesti pää oikealla kohdalla ja ajatukset selvät kuin vesi hietapohja lähteessä.

KAIKKI. Niin, kysykäämme kanttorilta!

II. Kohtaus.

Assessori ja Kanttori tulevat maantieltä.

KANTTORI, tervehtäen. Ompas täällä isäntiä! Terve Tuoppala ja Seppälä ja Kinnas ja Lahti ja Kalso ja Saapaslampi — terve!

TUOPPALA. Mikäs on oikeastaan kanttorin ajatus asiasta?

KINNAS. Hän tarkoittaa viinarännin asiaa.

KANTTORI. Kyllä arvaan. Minä olen siitä, hyvät pitäjänmiehet, ennenkin puhunut teille, mutta sittemmin on tullut väliin seikkoja, jotka ovat minua pakoittaneet ajatustani muuttamaan. Olen aina sanonut teille että viinapolttimoa ei pitäisi kuntaan ottaa, koska siitä saattaa paljon turmelusta levitä, ja jollei asiassa muita näkökantoja olisi, niin neuvoisin vieläkin samaa. Tuollaisesta laitoksesta, kuin viinapolttimo, on kyllä paikkakunnalle kaikenlaista aineellista hyötyä, se tuottaa työn-ansiota, koroittaa viljan hintoja, helpoittaa karjan elättämistä ja niin edespäin; mutta niille seikoille en suurta arvoa anna, sillä laitoksesta on haittojakin, jotka täydellisesti hävittävät kaiken sen tuottaman hyödyn. Tässä on kuitenkin toinen paljon tärkeämpi, kalliimpi asia kysymyksessä. Kenties tiedätte jo, että meille on tarjottu kansakoulu palkinnoksi suostumuksestamme, ja se on mielestäni tilaisuus, jota ei pitäisi laimiin lyödä.

LAHTI. Kanttori puhuu —

KALSO, keskeyttäen. Oikein!

LAHTI. Ei, sanon minä; kanttori puhuu väärin!

KINNAS. Olehan vaiti ja odota.

KANTTORI. Minä en puhu väärin kuu puhun tulevaisuudestamme, lastemme puolesta, jotka, niin kauan kuin meillä ei ole koulua, ovat elävänä muistutuksena siitä, että emme ole velvollisuuttamme täyttäneet. Ja mekö olisimme ainoat jotka käyttävät viinaa sivistyksen kohoittamiseksi? Kuinka tekee valtio ja hallitus? Eikö se anna polttaa niin ja niin monta miljoonaa kannua viinaa vuodessa, josta

se saa niin ja niin monta miljoonaa markkaa tuloja? Niillä rahoilla autetaan kulkuneuvoja, rakennetaan rautateitä, joita pidetään sivistyksen välikappaleina, niitä rahoja jaetaan myös kunnille, huomatkaa! koulutarkoituksia varten. Eikö esivalta ole siten osoittanut millä tavalla viinateollisuutta on yhteiseksi hyödyksi käytettävä? Tahtoisimmeko me olla viisaampia kuin itse hallitus? Emmeköhän silloin todenteolla olisi tyhmempiä?

LAHTI. Minä en osaa mitään sanoa, mutta viinaa minä pelkään niinkuin syntiä, niinkuin kuolemaa, niinkuin perkelettä. En tiedä miksi, mutta kauhistus valtaa sydämeni kun ajattelen että tänne asetetaan viinatehdas.

KANTTORI. Suurempi kauhistus valtaa minut kun ajattelen että vielä saisimme vuosikausia odottaa kansakoulun avausta täällä juuri tähän aikaan, jolloin kaikkialla Suomessa kouluja perustetaan. Olisiko mielestänne kaunista, jos eräänä päivänä huomattaisiin että meidän kunta on koko avarassa Suomessamme ainoa, jossa ei ole kansakoulua? — Vielä toinenkin seikka: moni pelkää viinapolttimoa sen vuoksi että tuo tulijuoma on silloin liian lähellä saatavissa. Mutta saahan sitä nytkin ken vaan tahtoo, ja voi! kuinka moni sitä tahtoo! Mutta jos koulu saa vaikuttaa, levittää opin-valoa ja sivistystä nousevaan sukupolveen, niin olen varma siitä, että se päivä on kerran koittava, jolloin jokainen Suomen kansalainen Lahden isännän tavalla kammoo viinaa niinkuin perkelettä, ja silloin viinatehtaat itsestänsä häviävät; mutta ne ovat omaa hautaansa kaivaessa tuottaneet ääretöntä hyötyä maalle ja niistä voi silloin sanoa, että "makeus on lähtenyt väkevyydestä".

TUOPPALA. No niin se asia on, joka sen vaan osaa oikein harkita.

KINNAS. Makkaralla on, näet, kaksi päätä. Niin se on — sanoinhan minä.

KALSO. Mitä sinä sanoit —

ASSESSORI, keskeyttäen. Suokaa anteeksi, mutta eiköhän jo ole aika mennä jatkamaan kokousta ja tekemään päätöstä?

KALSO. Assessori on oikeassa, menkäämme! Päätöstä ei olekaan vaikea tehdä, sillä asia on selvä kuin päivä.

MONET. Selvä kuin päivä!

(Menevät takaisin kuntahuoneesen; Lahti päätänsä pudistellen.)

ASSESSORI, taputtaa kanttoria olkapäälle. Te suorititte tehtävänne oivallisesti; olen melkein varma voitosta, sillä syrjästä tarkastelin kuinka syvän vaikutuksen puheenne teki.

(Menee toisten jälestä.)

III. Kohtaus.

Kanttori ajatuksiinsa vaipuneena. Kanttorin Äiti tulee maantieltä.

ÄITI koskettaa kanttoria olkapäähän. Miksi olet noin ajatuksissasi? Onko totta että täällä nyt ratkaistaan viinapolttimon asia? Tulin sitä vartavasten kuulemaan.

KANTTORI. On.

ÄITI. Ja sekö sinua huolettaa?

KANTTORI. Niin, äiti, se todellakin painaa mieltäni.

ÄITI. Muistelet kai isääsi — olithan hänen kuollessaan jo kylliksi vanha. Mutta luuletko että polttimon rakentamiseen suostutaan?

KANTTORI. Siitä olen melkein varma.

ÄITI. Voi onnettomia! Toisin päättäisivät, jos olisivat kokeneet mitä minä olen kokenut, jos olisivat nähneet siivosta miehestä vähitellen kasvavan juopon, nähneet varansa hupenevan niinkuin sulaa lumi lämpöisissä kourissa! Voi ne

olivat kovat ajat minulla; luulin hulluksi tulevani — niin paljon sain surra ja itkeä. Ja kun isäsi vihdoin löydettiin kuolleena, viinaan kuolleena, ilman pappia, syntisenä, viinapullo puolillaan vielä lakkarissa, silloin juoksin minä pitkin kujia ja huusin: Ylös vaimot ja tyttäret! Ylös taisteluun hirveintä vihollistamme vastaan, joka ryöstää meiltä isät, puolisot, sulhaset, joka hävittää tavaramme, turmelee koko sukumme, — ylös Suomen naiset! Mutta kukaan ei liikahtanut, ääneni sortui enkä sittemmin enään ole huutanut. Olen vaan koettanut kasvattaa sinuun tahdon lujuutta, joka auttaisi kestämään viettelyksiä vastaan, sillä juuri tahdon lujuuden puute se isäsi hukkaan vei. Kuinka kasvatuksessasi olen onnistunut, sitä en vielä tiedä sanoa — isäsikään ei vielä sinun ijälläsi väkeviä ryypännyt. Toivon kuitenkin ett'et ole hänen luontoansa perinyt.

KANTTORI. Äiti kulta, älkää epäilkö!

ÄITI. Niin poikani, ethän sitä murhetta minulle tekisi?

(Kuntahuoneesta kuuluu kova "jaa"-huuto ja yksi ainoa "ei!")

KANTTORI. Asia on ratkaistu.

ÄITI. Polttimo päätetty?

KANTTORI. Niin luulen.

ÄITI. Pahahenki sokaisee ihmiset! Minä en enään valita, minä kiroon — se oikeus on minulla.

KANTTORI. Voi äiti, menkäämme!

ÄITI. Kirotut olkoot kaikki, jotka sitä päätöstä tekivät, kaksinkertaisesti kirotut ne, jotka asian turmiollisuutta paremmin käsittävät, mutta kuitenkin heikkoja viettelevät!

KANTTORI. Äiti, äiti, tämä on hirveätä! Menkäämme, minä rukoilen!

ÄITI. Saakoot he kokea, mikä kosto siitä on tuleva, itku ja hammasten kiristys. Älköön olko heidän lapsillansa leivän palaa, heidän vaimonsa kerjätkööt ja äitinsä vaipukoot murheesta hautaan!

KANTTORI. Voi äiti, äiti, lähtekäämme! Jumalan nimessä lähtekäämme!

(Vie puoliväkisin äitinsä pois.)

IV. Kohtaus.

Assessori ja Isännät tulevat äännettöminä ulos.

TUOPPALA. Nyt se on päätetty, tulkoon sitte mitä hyvänsä.

KALSO. Ei muut äänestäneet vastaan kuin Lahti. (Lyö Lahtea olkapäälle.) Miks'et pitänyt paremmin puoliasi!

LAHTI. Sanoinhan ettei kukaan puhunut oikein, ei kanttori eikä Kinnas.

KALSO, nauraen. Sepä oli kummaa ettei tuo oivallinen puhe saanut mieliä kääntymään!

KINNAS. Anna Lahden olla rauhassa. Ei tässä vielä tiedetä kuka viimeksi nauraa.

(Kaikki laittelevat hevosiansa ja lähtevät vähitellen pois.)

V. Kohtaus.

Rouva Turholm ja Hanna ilmaantuvat maantielle. Assessori, sittemmin Lahti.

ASSESSORI, rientäen naisia vastaan. Tervetuloa! Saavuttepa aivan oikeaan aikaan; kokous päättyi vast'ikään.

(Tuo naiset näyttämön etupuolelle.)

ROUVA. Mitä päätettiin kokouksessa?

ASSESSORI. Kaikenlaisia kunnan asioita: vaivaisista, maantien-teosta ynnä muusta.

ROUVA. Eikö tullut esille myöskin viinapolttimon asia?

ASSESSORI. Aivan oikein — se tuli myöskin päätetyksi.

ROUVA. Eihän vaan liene suostuttu?

ASSESSORI. Niin, siihen suostuttiin.

ROUVA. Onko mahdollista? Mutta mikä saattoi siinä määrässä muuttaa miesten mielet?

ASSESSORI. No — vaikuttimia on monenlaisia, mutta ettehän toki halunne, hyvä rouva, kuulla kertomuksia ikävistä väittelyistä tuollaisessa kokouksessa? (Hannalle.) Eihän se teitäkään huvittaisi, neiti Sommar?

HANNA. Päinvastoin olisin hyvin halukas kuulemaan kuka täällä viinapolttimoa niin hartaasti puollustaa, että saa kunnan vakavat ukot mielensä muuttamaan. Siis kertokaa.

ASSESSORI. Koska minua pakoitatte puhumaan, niin tahdon mieltänne noudattaa. Hm, alkaen arvokkaimmasta, niin puollusti sitä kanttori ja sitten —

HANNA. Kuinka sanoitte? Kanttori — se ei voi olla mahdollista!

ASSESSORI. Suokaa anteeksi, jos kenties sanoin jotakin, joka teitä ei miellytä; mutta itsehän tahdoitte näistä asioista puhumaan.

HANNA. Oi, ei suinkaan, puhukaa vaan! — Kanttori siis puollusti?

ASSESSORI. Niin, ja jollette usko minun sanaani, niin voimme kysyä kelta hyvänsä läsnä olleelta, esimerkiksi Lahden isännältä, joka on vielä tuolla.

ROUVA. Ei mitenkään, herra assessori; Hanna ei tietysti sitä tarkoittanut.

ASSESSORI, huutaa Lahdelle. Isäntä, tehkää hyvin ja tulkaa tänne lähemmäksi. Sanokaa, eikö kanttori puollustanut polttimon rakentamista?

LAHTI. Totuutta ei voi kieltää: kanttori ei puhunut oikein, hän puollusti viinatehdasta, siis juoppoutta, ja häntä seurasivat muut, niinkuin lampaat paimenta. (Syvällä mielenliikutuksella.) En tiedä — mutta mustaksi käy mieli kun näkee miesten, ja kunnon miesten, muuttuvan niinkuin kanttorinkin; ja vedet nousevat silmiin kun ajattelee sitä surkeutta, mikä näiltäkin tienoilta lähtevä on, mutta niin on maailma!

(Kääntyy pois.)

HANNA, rouva Turholmille. Tämähän on kamalaa — kanttori!

ROUVA. Kuka olisi voinut uskoa!

HANNA, juoksee poistuvan Lahden luokse ja tarttuu hänen käteensä. Uskokaa minua, kanttori saa vielä ankarasti katua tekoansa.

LAHTI. Minä en soisi hänelle mitään pahaa, sillä erehtyyhän ihminen; ja kanttorilla on niin ihana ääni kirkossa, että se käy luihin ja ytimiin.

(Lähtee pois.)

HANNA, palaten toisten luo. Mutta syyt — mitkä kumman syyt ovat voineet häntä siihen saattaa?

ASSESSORI. Te näytte, arvoisa neiti, tavattoman suuressa määrässä pitävän lukua kanttori Riutan toimista.

ROUVA. Asia on, näettehän, se, että molemmat ovat kasvaneet samoilla tienoilla, tuntevat toisensa lapsuudesta saakka ja ovat aina yhdessä haaveilleet kansan sivistyksestä.

ASSESSORI. Ahaa! minä ymmärrän.

HANNA. Mutta syyt, syyt — ne minä tahtoisin tietää.

ASSESSORI. Niitäkin ehkä tietäisin joitakuita, mutta pelkään että neiti Sommar taas kiivastuu lapsuuden toverinsa puolesta.

HANNA. Kertokaa, herra assessori; minä olisin teille kiitollinen, jos päästätte minut kaikenlaisista epäluuloista.

ASSESSORI. Sitä en takaa että kaikenlaisista epäluuloista pääsette; mutta voinhan yksinkertaisesti selittää mitä tiedän. Eräs syy, jonka vuoksi kanttori polttimoa puollusti, oli —

(Tekee sormillaan ikäänkuin lukisi seteleitä.)

HANNA. Kuinka? Minä en ymmärrä —

ASSESSORI. Noh, yksinkertainen talonpoika sanoisi sitä lahjomiseksi; sanokaamme me esimerkiksi "gratifikationiksi".

HANNA. Kuuletko täti? Rahan edestä!

ROUVA. Kuulen kyllä, lapsi rukka; se on käsittämätöntä.

ASSESSORI. Tekin pidätte siis viinapolttimoa tarpeettomana?

ROUVA. Vastako nyt sen huomaatte? En ainoastaan pidä sitä tarpeettomana, vaan vahingollisena, turmiollisena. Vuosikausia olemme täällä työskennelleet saadaksemme salakapakat hävitetyiksi, ja siinä olimme jo jokseenkin onnistuneet, mutta nyt tulee kokonainen tehdas.

HANNA. Se on nyt vähäpätöinen asia! Mutta mitä syytä on teillä, herra assessori, luulla kanttoria noin halpaan käytökseen vikapääksi?

ASSESSORI. Minä en luule, minä tiedän, minä tunnen summankin.

HANNA. Te tunnette — kenties juuri te itse olette häntä lahjonut?

ASSESSORI. Tavallansa.

HANNA. Tavallansa! Te olette siis itse häntä lahjonut ja kuitenkin siitä julki puhutte, se ei tosiaan ole kauniisti tehty.

ASSESSORI. Te kiivastutte taas, neiti Sommar, vaikka ette vielä kaikkia asianhaaroja tunne. Seikka on, näettehän, sellainen että minä, joka olen lakimies, olen jo kauan ollut Pilbladin asianajajana ja niinpä on joutunut toimekseni tämäkin asia. Kun sitte kunnan ukot täällä alkoivat vastahankaa vetämään, sain Pilbladilta kirjeen, jossa hän käskee minua tarjoamaan rahaa sellaisille henkilöille, jotka voivat jotakin vaikuttaa. Senkin, minulle perinpohjaisesti vastenmielisen toimen olen täyttänyt. Tässä on kirje, jos tahdotte lukea.

(Kaivaa povilakkariansa.)

HANNA. Kyllä uskon ilmankin. Mutta teidän sijassanne en olisi mokomaan toimeen ryhtynyt.

ASSESSORI. Kyllä sitä on helppo sanoa, mutta voitte olla varma siitä, että jollen minä olisi sitä tehnyt, olisi joku toinen sen toimittanut ja varmaankin menestynyt yhtä hyvin kuin minä. Muutoin ei asia ollenkaan tapahtunut sellaisessa niin sanoakseni raa'assa muodossa, kuin te näytte luulevan. Ei siinä ollut puhettakaan lahjomisesta, haasteltiin vaan suomalaisista kouluista ja niiden hyväksi kanttori suostui rahaa ottamaan.

HANNA. En tiedä puhutteko pilkkaa tai totta, mutta hirmuiselta ivalta tuntuvat sananne.

ASSESSORI. Hyvä neiti, mitä syytä olisi minulla tässä pilkkapuheita jaaritella? Asia todellakaan ei ole sitä laatua, sillä jos niin käy että viinapolttimosta jotakin vahinkoa tälle kunnalle seuraa, niin olen minäkin osaksi siihen syypää. Sitä olen ajatellut ja olen päättynyt tehdä mitä voin sen kohdan korjaamiseksi. Kansa on täällä vielä kovasti oppimatonta ja raakaa, kouluja puuttuu — siinä vielä avara vaikutusala jokaisella isänmaan-ystävällä. Sen vuoksi olen päättänyt lahjoittaa tuolla kirkon luona olevat huoneeni pitäjän kansakoululle.

ROUVA. Todellakin! Voi minä kiitän teitä edeltäkäsin sekä omasta että kuntalaisten puolesta.

HANNA. Tietääkö kanttori tästä lahjasta mitään?

ASSESSORI. Hänelle olen siitä jo kertonut, mutta miksi sitä kysytte?

HANNA. Muutoin vaan. (Kääntyy äkkiä rouva Turholmiin ja painaa päänsä hänen olalleen.) Hän puhui siis tästä, ja minä toivoin saavani kiittää häntä tuosta lahjasta; mutta se ei olekaan suurin erehdykseni.

ROUVA. Lapsi parka!

ASSESSORI. Itkeekö neiti Sommar? Mieltäni pahoittaa, jos minä olen siihen syynä.

HANNA, nostaa päänsä ja ojentaa kätensä assessorille. En itke. — Te olette jalo mies, herra assessori! Lahjanne osoittaa, että rinnassanne sykkii kansallinen sydän.

ASSESSORI, katsoen Hannaa silmiin. Te olette kummallinen. — (Päästää käden irti.) Kansallinen! Kuka ei olisi kansallinen? Ette suinkaan te ole niitä, joissa vallitsee se harhaluulo että muut eivät ole kansallisia kuin ne, jotka suurinta ääntä pitävät? Mutta vähät siitä. — Seikka, joka erittäinkin kehoittaa minua koulun kuntoon panemiseen, on se, että meillä nyt on tilaisuus saada teistä, neiti Sommar, hyvä opettaja kouluun, tilaisuus, jota jonkun ajan päästä kenties ei enään olisikaan.

HANNA. Oi minä olen teille hyvin — hyvin kiitollinen, herra assessori.

ASSESSORI. Se minua ilahduttaa, neiti Sommar. — Mutta olenhan toki varsin epäkohtelias kun viivytän teitä tässä, enkä vie kotiani, jossa näistä asioista paremmin sopisi keskustella; vaan sitä olen tehnyt tahallani, sillä olen odotellut kanttoria, jotta saisin hänelle suorittaa nuo — kuinka sanoisin? — nuo koulurahat, mutta häntä ei näykään. Kas tuolla hän tuleekin; jos olisin ennen kaivannut, olisi kenties pikemmin tullut.

VI. Kohtaus.

Entiset. Kanttori tulee maantieltä. Assessori menee kanttoria vastaan, keskustelevat hiljaa ja assessori antaa kanttorille rahaa.

HANNA, rouva Turholmille. Katsopas, täti, kuinka hän hymyilee ja kumartelee orjallisesti!

ROUVA. Se on inhoittavaa!

ASSESSORI. Onhan siinä viisisataa?

KANTTORI. Viisisataa, herra assessori, minä kiitän!

(Puristaa assessorin kättä.)

HANNA. Viisisataa markkaa, kuulitko täti?

ASSESSORI, naisille. Ja nyt lähdemme, rouva Turholm ja neiti Sommar! Vaununi ovat muutaman askeleen päässä.

KANTTORI rientää kädet ojennettuina Hannaa kohden. Oi, Hanna, kuinka paljon — (Hanna pistää käsivartensa rouva Turholmin kainaloon ja molemmat kääntyvät menemään kanttoriin katsomatta.)

ASSESSORI. Hyvästi, herra kanttori!

KANTTORI nostaa äänettömästi lakkiaan. Mikä kylmä katse! Tuo ei ole onnellinen enne.

(Katsoo menevien jälkeen. Esirippu laskeutuu.)

Toisen näytöksen loppu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Kansakoulun sali. Seinillä karttoja, sivuseinällä kathederi ja sen edessä harmoni. Perällä ovia. Huone on kaunistettu viheriöillä kiehkuroilla; peräseinällä näkyy koristusten keskellä sanat "Valoa kansalle!"

I. Kohtaus.

Kanttorin Äiti pyyhkii tomuja; Kanttori tulee sisään.

ÄITI. Joko päättyivät kirkonmenot?

KANTTORI. Ei vielä juuri; viimeisiä rukouksia jäi provasti lukemaan. Pyysin suntiota laulamaan lähtövirttä, sillä tahdoin kiiruhtaa tänne katsomaan onko kaikki valmiina. Käskin soittamaan kelloja kun lähtevät kirkosta, sillä ai'on ottaa provastia ja muita vieraita laululla vastaan kun tulevat tänne, tiedättehän tuolla laululla, johon olen itse sepittänyt sanat ja itse säveltänyt nuotinkin.

ÄITI. Oletko varma siitä, että lapset sen hyvin osaavat?

(Kuuluu kellon soittoa.)

KANTTORI. Olen. Mutta kuuluuhan jo kellojen soitto.

ÄITI. Ei kirkosta; tuo ääni tulee viinapolttimon rakennukselta, jonka perustusta par'aikaa lasketaan. Työväkeä soitetaan ruo'alle.

KANTTORI kävelee edestakaisin ja puhuu puolittain itsekseen, puolittain äidilleen. Kuinka paljon olen puuhaillut tämän koulun tähden! Tuskin olen öillä unta saanut, pääni tuntuukin raskaalta ja kuumalta. En tiedä miksi, mutta viime aikoina on erinomainen rauhattomuus minua vaivannut; on niinkuin joku taakka painaisi päälläni.

ÄITI. Tiedätkö mitä sinusta kerrotaan? Sanotaan että juuri sinä viettelit kuntakokousta viinapolttimoon suostumaan.

KANTTORI. No, ja te, äiti?

ÄITI. Minä en sitä usko, ja onneksi olinkin omin silmin näkemässä, että sinä et ollut kokouksessa kun siitä päätettiin — muutoin saattaisi sellainen epäluulo hirveästi painaa vanhaa sydäntäni.

KANTTORI, huokaa. Jumalan kiitos! (Ääneen.) Unhoittakaamme nuo asiat tänään, sillä nyt on ilon päivä, koska nyt toteutuu ajatus, jota kauan olemme valmistelleet. Nyt saatte, äiti, kuulla poikaannekin kiitettävän, sillä provasti varmaan pitää täällä puheen, jossa kaikkein kuullen lausutaan kiitoksen sanoja niille, jotka koulun tähden ovat vaivaa nähneet, siis minullekin. Ja sitte kirjoitetaan sanomalehtiin: "Kanttorimme, herra Niilo Riutan toimesta", taikka "Uutteran kanttorimme hartaalla toimella on meillekin saatu kansakoulu, joka juhlallisesti avattiin silloin ja silloin", taikka jotakin muuta sellaista.

ÄITI. Sinä olet kunnian-himoinen, ja se ei ole hyvä sinun säätyisellesi, sillä kunnian-himo on niinkuin käypä olut: se saattaa katkaista vanteet ja rikkoa tynnyrin, jossa se on alkanut kuohua.

KANTTORI. Olkaa huoleti, äiti! Minun kunnian-himoni ei nouse liian korkealle. Tiedättekö mikä sen päämäärä on? Hanna. Kaikki ajatukseni ja toimeni tarkoittavat hänen miellyttämistään, sillä minä rakastan häntä, äiti kulta, minä rakastan häntä niinkuin — niinkuin teitä. Mitäs sanotte, jos pyytäisin häntä vaimokseni, olkoonpa vaikka vasta vuoden päästä?

ÄITI. Luultavasti tulisit liian myöhään, vaikka kosisit nyt heti, sillä yleinen puhe käy että assessori kosii Hannaa. Heidät nähdään alinomaa yhdessä; milloin Hanna ei ole assessorin talossa, on assessori rouva Turholmin luona.

KANTTORI, naurahtaen. Minä tiedän mitenkä sen asian laita on. Näettekös, rouva Turholm ja neiti Sommar koettavat kääntää assessori Grasman'ia suomenmieliseksi — siitä heidän vilkas kanssakäymisensä ja siitä tuo huhu. Muutoin jos assessorilla olisikin kosiotuumia, niin ei ne suinkaan tarkoita Hannaa, joka on köyhä tyttö, vaan rouva Turholmia, joka on rikas leski.

ÄITI. Niin, niin, mutta Hanna on tätinsä lähin perillinen; vaikka en minä tahdo sekaantua niihin asioihin, tee niinkuin tahdot. Olenhan aina sanonut, että saat ottaa kenen-hyvänsä, jota vaan rakastat: minä uskon että huonoa ihmistä et voisi rakastaa.

KANTTORI. Totta on että Hannan ja minun välille on viime aikoina ilmaantunut jotakin selittämätöntä. Viimeksi tapasin hänet kuntakokouksen päivänä, ja aina kun sittemmin olen käynyt häntä tapaamassa, on hän ollut kotoa poissa taikka sanottanut itseänsä sairaaksi. Kirkossa olen hänet pari kertaa nähnyt, mutta hän ei ole nostanut silmiänsä minun puoleeni, Kun viimeksi erosimme luulin huomanneeni moittivaa kylmyyttä hänen silmissään, mutta kenties erehdyin. Levottomina öinä olen usein nähnyt hänet unissani; toisinaan katsoo hän minuun moittivaisesti sanaakaan virkkamatta; toisinaan kuulen hänen hengenvaarassa huutavan minua avuksi, mutta minä en pääse liikahtamaan, jalkani ovat kuin sidotut. Mutta unethan aina merkitsevät sen vastakohtaa, mitä niissä näkee — eikö niin, äiti?

ÄITI. Unilla on merkityksensä, vaikka niitä nuoret ei tahdo uskoa.

KANTTORI. Mahdollista että Hannallekin on juorutta noita ilkeitä juttuja, ja kun hän ei tunne perussyitä, niin saattaa hän olla minulle suuttunut. Mutta tänään hänet välttämättömästi tapaan ja silloin on kaikki selvitettävä.

(Kellojen soitto kuuluu.)

ÄITI. Nyt tulevat kirkosta. (Kanttori rientää ulos.) Nuo äänet tuntuvat niin tutuilta, ne ikäänkuin kutsuvat väsynyttä matkalaista luoksensa rauhan majoille.

(Ulkoa kuuluu seuraava:)

Lasten laulu.

Oi riemuitkaamme, Nyt ilon päivä koittaa, Kun aseet saamme, Mi pimeyden voittaa! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!

Ei sortaa meitä Voi kiukku vihollisten, Kun tiedon teitä Me käymme käsitysten! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle

Ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!

Oi äiti kulta, Sun lastes lemmen suoja, Sä maamme, sulta Ei kättään kiellä Luoja, Sä Suomi nouset, kasvat korkealle, Jos kiitoksesi kannat Jumalalle!

II. Kohtaus.

Viimeistä värssyä laulettaessa tulee sisään ensin Provasti, sitten Assessori, Hanna ja rouva Turholm, heidän jälessään Kanttori, ja lapset, jotka asettuvat, puoliympyrään, ja vihdoin muu seurakunta, miehiä ja vaimoja huoneen täydeltä. Provasti seisahtuu harmonin eteen ja kääntyy kansan puoleen.

PROVASTI. Rakkaat lapsukaiset! Hyvät ystävät, veljet ja sisaret! Tällainen on se iloinen, valoisa ja kaunis huone, jossa tästälähin nousevaan sukupolveen kylvetään tiedon siemeniä, jossa nuorisoon lasketaan siveyden perustus ja opetetaan jumalanpelkoa, mikä kaiken viisauden alku ja lähde on. Lapsukaiset, katsokaat tätä huonetta, katsokaat vanhempienne joukkoa, joka teitä ympäröi ja jonka silmät ovat teihin käännetyt. Mitä odottavat he teiltä? He odottavat teiltä ahkeruutta, tottelevaisuutta ja siivoa käytöstä; he odottavat teistä vanhuutensa turvaa, tulevaisuutensa toivoa, he odottavat teissä maansa kunniaa. Nähkäät niitä

kyyneleitä, joita he teitä katsellessaan vuodattavat, — ne ovat kaipauksen kyyneleitä kun ajattelevat, ettei heillä ole koskaan ollut sitä tilaisuutta opin ja sivistyksen saantiin, mikä teillä nyt tarjona on; mutta ne ovat myöskin ilon ja toivon kyyneleitä, jotka te, lapsukaiseni, vielä voitte muuttaa kirkkauden helmiksi valaisemaan heidän vanhuutensa ilottomia päiviä.

Ja te vanhemmat ja muut kansalaiset, te kaikki, joille se tuomio on annettu, että joka pahentaa yhden näistä pienemmistä, parempi olisi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen, tekin iloitkaat että silmänne ovat nähneet tämän päivän, joka on lohduttavana esimerkkinä siitä, että vielä voi jotakin hyvää syntyä tällä ajalla, joka muutoin on pahuutta täynnänsä.

(Hannalle.) Teille, hyvä neiti, toivon voimaa ja intoa opetus-työssä, joka ei suinkaan ole helppo. Teidän matkanne ei ole ruusuilla peitetty, sillä raaka on teillä vielä maa raivattava, tie kolea kuljettava, mutta sillä voimalla, joka lähtee rakkaudesta tehtäväänsä, joka vastuksista vahvistuu ja joka luottaa yksin Häneen, sydänten tutkijaan, sillä voimalla on teille kaikki onnistuva. Ja teidän palkintonne on oleva kaunis, sillä se siemen, jota kylvätte, on hedelmäksi kypsyneenä tuhansien onni ja isänmaa on teitä kiitollisessa muistossa säilyttävä.

(Kääntyen assessorin puoleen.) Äsken olimme Herran temppelissä kiittämässä Häntä, jolle ensimäinen kiitos aina ja joka paikassa tulee. Nyt olisi minun kiittäminen sitä miestä, joka lähinnä Häntä tuolla ylhäällä on tämän koulun syntymiseen enimmän vaikuttanut. Mutta mistä löydän siihen sopivat sanat? Kuinka voisin, herra assessori, ajatukseni ilmi tuoda, selittääkseni mitä sydämessäni liikkuu, eikä ainoastaan minun, vaan kaikkien kansalaisten? Hyvät ystävät, huomatkaat mitä rakkaus saa toimeen, totinen isänmaan ja oman kansan rakkaus. Tällä lahjalla on herra assessori laskenut itsellensä muistopatsaan, joka on pysyväisempi kuin mikään vaskeen valettu merkki, ja se on puhuva tulevaisille sukupolvillekin siitä miehestä, joka kansansa sivistämiseksi ja

onneen saattamiseksi näin suuren uhrauksen on tehnyt. Omasta puolestani ja seurakuntalaisteni nimessä saan sydämestäni kiittää teitä herra assessori, ja teidän luvallanne nimitämme tätä koulua "Assessori Grasmanin kouluksi", jotta teidän nimenne, ei siitä koskaan katoaisi.

(Monet rientävät puristamaan assessorin kättä.)

ASSESSORI. Hyvä, hyvä — kiitollisuutenne minua liikuttaa. Minä en ole mikään suuri puhuja ja varsinkin suomenkieli sujuu minulta kankeasti, mutta sallikaa minun kuitenkin sanoa sananen näille lapsukaisille. Te olette kuulleet herra provastin kauniit kehoitukset ja toivotukset; minäkin tahdon antaa teille yhden neuvon: oppikaa ennen kaikkia nöyryyttä ja oppikaa ymmärtämään että Jumala on jokaiselle määrännyt toimensa täällä maan päällä, on asettanut toiset korkeammalle, toiset matalammalle, ja tietäkää että se tekee synnin, joka pyrkii korkeammalle kuin siipensä kannattavat. Se on minun neuvoni teille, lapsikullat!

KALSO. Eläköön assessori Grasman!

KAIKKI. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

ASSESSORI. Jos suvaitsette, herra provasti, niin käymme katsomaan muitakin huoneita tässä rakennuksessa.

(Katsahtaa Hannaan, joka nyökkää ystävällisesti. Assessori tarjoo käsivartensa

rouva Turholmille ja lähtee menemään, provasti edellä. Väki hälvenee. Hanna istuu harmonin eteen ja selailee nuottikirjaa.)

KINNAS, mennessään Kanttorin ohitse. Olettehan tekin, kanttori, nähnyt paljon vaivaa tämän koulun tähden?

KANTTORI, tarttuu kiivaasti Kintaan käteen. Niin, eikö totta? Olenhan minäkin vaivaa nähnyt, olenhan minäkin puuhannut, onhan minullakin hiukan ansiota tämän koulun aikaan saamisessa. Vai kuinka?

KINNAS. No ompa niinkin, ei sovi kieltää: koulun johtokunnan esimies. Olisittehan tekin kiitos-sanan ansainnut.

(Poistuu.)

III. Kohtaus.

Kanttori. Hanna aikoo lähteä toisten jälestä.

KANTTORI, astuen hänen eteensä. Niin, yhden kiitos-sanan, tai edes kiitollisen

silmäyksen — vaan ei mitään! Voi Hanna, mitä sanot sinä: enkö ole edes kiitollista silmäystä ansainnut? Minä tyydyn, jos saan sen edes sinulta.

HANNA. Kiitollisuutta voisi sitten vaatia sekin, joka leipää pyytävälle ojentaa kiven, joka janoovalle tarjoo myrkkyjuomaa.

KANTTORI. Hanna, Hanna! Mistä tulevat nuot sanat? Sinä tiedät kuitenkin kuinka olen tätä koulua harrastanut.

HANNA. Minä tiedän myöskin minkä vuoksi olet sitä harrastanut,

KANTTORI. Kansani vuoksi, jonka lapsi olen, ja sinun tähtesi, jota —

HANNA. Kansan? Sano rahan! — Minun? Sano viinan!

KANTTORI. Oh! — minä aavistan! Sinäkin olet siis asiasta kuullut ja sen vuoksi olet minua viime aikoina välttänyt? Mahdollista on että kaikkien mielestä kenties en ole tehnyt oikein, mutta sinulta odotan hyväksymistä, sillä kaikki — kaikki olen tehnyt rakkaudesta sinuun, Hanna.

HANNA. Vaikene jumalaton! Sinä loukkaat minua kun sanot rakkaudesta

minuun tehneesi sellaista, johon ei yksikään kunniallinen mies olisi suostunut. Minä halveksin sinua.

KANTTORI. Mutta ajattelehan ettei meillä olisi nyt tätä koulua eikä sinulla virkaa; ajattelehan että olen saanut viisisataa markkaa suomalaisille kouluille —

HANNA. Suomalaisille kouluille! Voi meitä! Ja sen vuoksi olet sinä valmis valuttamaan kuollettavaa myrkkyä tuhansiin kansalaisiin!

KANTTORI. Sinä et tahdo kuulla selityksiäni.

HANNA. En — mene! Sanoinhan että sinua halveksin.

KANTTORI. Sinä ajat siis minut luotasi niinkuin vieraan koiran, — minut, joka rakastan sinua enemmän kuin silmäini valoa, — minut, jolla ei ole ollut korkeampaa toivoa kuin saattaa sinut onnelliseksi ja mahdollisesti kerran, kun toimeesi väsyisit, tarjota sinulle rauhaisaa kotia.

HANNA. Minä kiellän sinua puhumasta rakkaudestasi, jota inhoon ja jota kuuntelemalla rikkoisin sekä itseäni että erästä toista vastaan.

KANTTORI. Toista? En ymmärrä; mutta sinussahan onkin paljon mitä en ymmärrä. Vaan miksi sinua kiusaisin kauemmin — sinä minua inhoot, niin olet itse sanonut. Minä menen. (Kävelee ovea kohden, mutta kääntyy äkkiä takaisin.) Hanna, sallitko suudella kättäsi ennenkuin eroamme?

HANNA. Ei, ei! Sitä koristaa jo toisen miehen sormus.

KANTTORI. Toisen miehen?

HANNA. Niin, miehen, joka ymmärtää velvollisuutensa toisella tavalla, miehen, jolle olemme tästä koulusta enemmän velkaa kuin kellekään muulle. Hänen sormuksensa näet tuossa.

(Ojentaa vasemman kätensä.)

KANTTORI, tarttuu Hannan käteen kiinni. Hanna, sinä tahdot järjen minulta viedä! Tämä ei ole mahdollista, tämä on valhetta, tämä on petoksen sormus — sen minä riistän pois oman Hannani sormesta!

(Tahtoo ryöstää sormusta.)

HANNA. Avuksi, avuksi! Hän on hullu!

IV. Kohtaus.

Assessori tulee sisään toisesta ovesta, Kanttorin Äiti toisesta. Entiset.

ASSESSORI. Mitä tämä on?

HANNA, juoksee assessorin syliin. Voi sulhoni, suojele morsiantasi!

KANTTORI. Hänkö siis todellakin! Ha! ha! ha'

ÄITI, astuu kanttorin luokse. Olethan oudon näköinen; mikä sinua vaivaa?

KANTTORI. Teidän kirouksenne, äiti.

ÄITI. Olet varmaan sairas — johan hourailet.

KANTTORI. Niin, sairas olen, kovasti sairas. Valmistakaa minulle vuode, äiti; — tänään saatte itkeä!

ÄITI. Varjelkoon Jumala, lapsi parka, mitäs puhut!

(Astuvat yhdessä ulos.)

ASSESSORI. Mitä tämä merkitsee? Sinä aivan vapiset.

HANNA. Ei mitään — äkkinäinen säikähdys — kyllä kerron kun saan tyyntyä. Istukaamme.

(Istuvat vierettäin.)

ASSESSORI. Istukaamme ja puhukaamme tulevaisuudesta, joka meitä kohtaan hymyilee, se varmaan rauhoittaa mieltäsi.

HANNA, hajamielisesti. Niin, niin, se rauhoittaa, puhukaamme tulevaisuudesta!

ASSESSORI. Olen ajatellut ettei meidän pidä odottaa häitämme kokonaista vuotta. Sinä vaan rasittaisit itseäsi täällä koulutyössä liiaksi ja ruusut katoaisi poskiltasi, nuo ruusut, jotka minua hurmaavat. (Suutelee Hannaa poskelle.) — Mutta sinä olet niin vaiti. Katsos, me julistamme opettajattaren viran täällä heti haettavaksi ja niin pian kuin joku uusi tulee tarjolle — ja ainahan niitä on saatavissa — niin sitten vietämme häitä ja sinä muutat tuonne kartanooni, jossa saat kuningattarena vallita. Eikö niin?

HANNA. Niin, Gabriel. Mutta älkäämme pitäkö sillä semmoista kiirettä — vasta ensi kesänä.

ASSESSORI. Kesällä tietysti, juhannuksen aikaan, jolloin luonto on kauniimmallaan, kukkaiset levittävät tuoksuansa ja ihmisrinta paisuu virkeydestä, elämän halusta ja lemmestä — silloin Hanna!

V. Kohtaus.

Entiset. Muutamia pieniä tyttöjä tulee sisään kantaen kukkavihkoa, jonka vievät Hannalle.

ENSIMÄINEN TYTTÖ. Tulimme tuomaan opettajalle ensimäiset ruusut uudessa asunnossa ja pyytäisimme ettei ne koskaan lakastuisi.

TOINEN TYTTÖ. Eihän äiti niin sanonut! Pyytäisimme — pyytäisimme, ettei teidän rakkautenne meitä kohtaan lakastuisi yhtä pian kuin nämät ruusut.

HANNA. Voi teitä! (Suutelee molempia.) Te olette ruusunkukkaisia, joita aina rakastan enemmän kuin mitään maailmassa! Kiitoksia, kiitoksia, rakkaat lapset, te saatte sydämeni sulamaan.

(Peittää nenäliinalla silmänsä.)

ASSESSORI. Kas niin, nyt olette saaneet opettajanne itkemään; saattakaa hänet taas iloiseksi jollakin tavalla, esimerkiksi laululla.

HANNA. Niin laulakaa; voittehan laulaa samaa mitä äsken ulkona kun tänne tulimme. No mitä katselette?

ENSIMÄINEN TYTTÖ. Missäs on kanttori?

HANNA. Kanttori? Mitä te hänellä?

ENSIMÄINEN TYTTÖ. Kukas tahtia lyö?

HANNA. Oh, kyllä te osaatte laulaa ilman tahdinlyöjääkin. Mehän tässä vaan teitä kuuntelemme, assessori ja minä.

TYTÖT laulavat.

Oi riemuitkaamme, Nyt ilon päivä koittaa, Kun aseet saamme, Mi pimeyden voittaa! Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle Ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!

(Ulkoa kuuluu laukaus ja sitten hälinää. Lapset vetäyvät pois.)

ASSESSORI. Tyhmä ja raaka kansa, se ei voi koskaan osoittaa iloansa muutoin kuin suurella pauhulla! Nyt siellä varmaan rupeavat ampumaan riemulaukauksia; mutta siitä tehdään pian loppu.

(Lähtee menemään.)

HANNA. Anna heidän ampua, Gabriel, jos se heitä huvittaa; ei se minua ollenkaan peloita.

ASSESSORI. Ei, ei, sellainen vaarallinen leikki ei käy laatuun.

(Menee.)

VI. Kohtaus.

Hanna. Rouva Turholm tulee sisään sivuovesta. Myöhemmin eräs Tyttö.

ROUVA. Mikä melu ulkoa kuuluu?

HANNA. Luullakseni tahtovat ampua ilolaukauksia. Gabriel meni vast'ikään kieltämään.

ROUVA, laskee kätensä Hannan olkapäälle. No, sinä mahdat olla onnellinen nyt!

HANNA hajamielisesti. Kuinka niin?

ROUVA. Sepä kysymys! Eikö meillä nyt ole kansakoulu, jossa sinä olet opettajana? Etkö itse ole kihloissa miehen kanssa, jota kunnioitat?

HANNA. Riittääkö siihen paljas kunnioitus, täti?

ROUVA. Minä ymmärrän mitä tarkoitat. Ei — paljas kunnioitus ei onneen riitä, siinä tarvitaan rakkautta myöskin; mutta rakkaus on ainoastaan siellä mahdollinen missä kunnioitus asuu. Rakkaus ilman kunnioitusta on — — en tahdo sanoa sen oikeata nimeä.

HANNA. Sitä olen näinä aikoina itselleni tuhannesti sanonut, ja kuitenkin —

ERÄS TYTTÖ juoksee sisään kirje kädessä ja antaa sen Hannalle. Tässä on kirje neidelle, se oli hänen kädessään! Voi! Voi!

(Kiiruhtaa ulos käsiään väännellen.)

HANNA. Mitä tämä merkitsee? Kirje minulle — ja mistä? Tuoja on jo poissa! (Avaa kirjeen.) Lyijykynällä kirjoitettu. Kanttorilta!

ROUVA. Mitä hän vielä sinusta tahtoo? Olipa onni että pelastuit moisesta miehestä.

HANNA, huoaten. Niin, onni todellakin, täti. Mutta katsokaamme mitä hänellä on sanomista.

(Lukee.)

"Minun täytyy tällä hetkellä sanoa sinulle vielä viimeiset sanat. En tahdo ruveta syyttäjäksesi, vielä vähemmän tuomariksesi, sillä hän on olemassa, joka oikeudesta huolen pitää; mutta minun täytyy tunnustaa, etten koskaan olisi odottanut näkeväni sinua sen miehen sylissä, jossa äsken lepäsit. Mutta raha voi kaikki; kun on rikas tarjolla, niin köyhä ajetaan ulos, karkoitetaan yön pimeyteen, elämän kolkkoon erämaahan".

ROUVA. Siinä vielä yksi loukkaus! Hän luulee että kaikki ihmiset ovat rahan orjia yhtä suuressa määrässä kuin hän.

HANNA. Täti, muista että hän on köyhä mies ja rakasti minua.

ROUVA. Sitä parempi sinulle että pelastuit sekä henkisestä että ruumiillisesta kurjuudesta. Siitä saat kiittää minuakin.

HANNA. Kuinka täti?

ROUVA. Minun ansioni se on, että assessorin silmät ovat sinun puoleesi kääntyneet.

HANNA. Suo anteeksi, täti, jos nyt teen kysymyksen, jota monasti ennen olen aikonut tehdä, mutta minä pyydän ettet siitä pahastu: Oliko tuo uhrausta sinun puoleltasi?

ROUVA. Että toimitin sinut kihloihin assessorin kansaa?

HANNA. Niin.

ROUVA. Mitä kummia ajattelet? Jatkahan kirjeen lukemista.

HANNA, katsoo terävästi rouva Turholmiin ja jatkaa sitten lukemista. "En toki

voi jättää sinua selittämättä asioita, en siinä toivossa että voisin sinun ankaruutesi edessä itseäni puhdistaa, vaan odottaen että sinä, kun tiedät asian oikean laidan, et minua halveksi yhtä syvästi kuin nyt, kuultuasi kaikki yksin vihamiehiltäni, en tiedä keltä. Näin on asian oikea laita: sillä miehellä, jota vast'ikään sulhaiseksesi sanoit, assessori Grasmanilla, on kolmas-osa viinapolttimosta ja sen läheisyydessä talo, jonka vaurastuminen ilman viinapolttimoa ei hänen mielestään ole mahdollinen. Sen vuoksi hän lupasi lahjoittaa meille kansakoulun ja antaa minulle suomalaisia oppilaitoksia varten viisisataa markkaa, jos minä puhuttelen pitäjäläisiä ja saan heidät taivutetuiksi polttimoa vastaanottamaan. Minä ajattelin sinua, Hanna, minä ajattelin kuntamme lapsia, ajattelin maatamme ja kansaamme, ja minussa nousi äkkiä se kunnian-himo, että voisin niiden hyväksi jotakin suurta tehdä. Niin suostuin ehdoitukseen. Se oli rikokseni, Hanna, mutta älä tuomitse minua liian ankarasti. Jää hyvästi! Jumala olkoon minulle armollinen!

Niilo."

(Hetken vaiettua.) Hän valehtelee, Gabriel ei voi olla sellainen konna! Gabriel olisi paljaasta oman voiton pyynnöstä, viinatehtaan isäntänä hänet tällä koululla ostanut? Nämät seinätkö olisivat viinalla rakennetut? Ei, ei, se ei ole mahdollista! Täti, se ei ole mahdollista!

ROUVA. En ymmärrä kaikkea, mitä hän kirjeessä puhuu; mutta se mitä hän assessorista sanoo on mahdotonta! Sittenhän ei maailmassa rehellistä ihmistä löytäisikään!

HANNA. Mistä saisin varmuutta, mistä neuvoa, sillä nyt on sydämeni kahtia jaettu!

ROUVA. Minä vaadin häneltä itseltänsä selityksiä.

HANNA. Assessoriltako?

ROUVA. Ei, vaan kanttorilta. Meidän täytyy tehdä suora asiasta ja kerrassaan! Olemmekin olleet vaiti liian kauan.

(Menee kiivaasti sivuovesta.)

HANNA yksin. Tällaista mielen harhailua, epävarmuutta ja epäilystä ei voi kauan kestää. Melkein toivoisin merkkiä taivaasta, joka ilmoittaisi missä on oikeus.

VII. Kohtaus.

Hanna. Assessori tulee sisään.

ASSESSORI. Hän on kuollut.

HANNA. Kuka?

ASSESSORI. Kanttori.

HANNA, itsekseen. Voi mitä olenkaan tehnyt! Kirje olisi siis tosi? Kuollessaan ei kukaan valehtele —

ASSESSORI. Hyvin omituista! — Hän nähtiin äsken tuolla ahkeraan kirjoittavan jotakin. Sitten astui hän ulos kirje kädessä. Pihalla valmistelivat nuoret miehet pistoolejansa ilolaukausten ampumista varten. Hän oli ottanut pistoolin käteensä ja kysynyt oliko siinä luoti sisässä; kun sai kieltävän vastauksen, pyysi hän luotia, painoi sen piippuun, vakuuttaen että se "vaikuttaa paremmin", ja ennenkuin kukaan kerkesi estämään, käänsi hän aseen omaan rintaansa ja laukasi. Hän makaa nyt tuolla hengettömänä ja vanha äiti vieressä tainnoksissa. Huonot raha-asiat luultavasti — muuta en minä voi ymmärtää. Hän käyttikin aina noihin kansallisiin tarkoituksiin paljon enemmän kuin varansa sietivät. — Mutta tapaus on sinua säikähdyttänyt, olethan aivan kuin kivettynyt.

HANNA. Minä tiedän hänen kuolemansa oikean syyn.

ASSESSORI, lähestyen. Kuinka sitä voisit tietää, armaani?

HANNA. Pois! Sinä olet hänen murhaajansa!

ASSESSORI. Kuinka? Kumpiko meistä nyt hourailee? Minäkö hänen murhaajansa?

HANNA. Olet ryöstänyt häneltä kaiken kunnian, kaiken rakkauden, kaiken toivon — arvaan ettei elämä hänelle sitten enään maittanut.

ASSESSORI. En sittekään ymmärrä. Milloinka olisin kaikki nuo ryöstöt tehnyt?

HANNA. Ryöstäessäsi häneltä minut.

ASSESSORI. Totta tosiaan tuo on kummallista kuulla oman morsiamen suusta! Mutta usko minua, ei minulla ollut vähintäkään tietoa siitä, että sinä olit kanttorin elämän ehto. Ja jos niin on, niin olethan sinä itse hänen kuolemaansa syypää, sillä enhän sinua toki ole ryöstänyt, vaan sinä itse olet vapaaehtoisesti minulle tullut, — niin ainakin olen tähän saakka luullut.

HANNA, käsiään väännellen. Niin, niin, siinä olet oikeassa, minä myöskin olen syypää! (Purskahtaa itkuun.) Mutta miksi kuvasit häntä minulle kehnoksi raukaksi, viheliäiseksi rahan orjaksi, joka kullan himosta myy pyhimmät

tunteensakin?

ASSESSORI. Minä en ole mitään kuvannut. Olen kertonut mitä tiesin, lisäämättä mitään omasta puolestani.

HANNA. Siis kaikki syy on yksin minun?

ASSESSORI. Kas niin, rauhoitu! Onnettomuus on sinua liikuttanut ja saattanut ajattelemaan olemattomia asioita. Anna ajan mennä, kyllä ne pian unhoittuvat.

HANNA, kiihtyneenä. Unhoittuvat! Ja jos unhoittaisinkin hänet, joka nyt on syynsä sovittanut, niin kuinka voisin unhoittaa sinut, joka olisit silmäini edessä alituisena todistuksena kavaluudesta, tekopyhyydestä, valheellisesta isänmaanrakkaudesta!

ASSESSORI. Siihen sitä aina tullaan! Jollen tietäisi missä seurassa olet kasvanut ja kasvatettu, voisin sanoistasi suuttua; mutta nyt pyydän vaan saada kuulla syyn noihin odottamattomiin loukkauksiin.

HANNA. Tahdon sanoa sen tyynesti: Miksi et ilmaissut minulle olevasi viinatehtaan omistaja? Miksi teeskentelit itseäsi kansan sivistäjäksi, kun olet sen myrkyttäjä? Miksi kuvasit epäiltäviksi sen miehen pyrintöjä, joka kansan sivistystä täydellä todella harrasti, ja saatoit hänetkin rikokselliseksi?

ASSESSORI. Sinä olet mieletön — minä en vastaa tuollaisiin kysymyksiin.

HANNA. Siksi että et voi.

ASSESSORI. Mitä ai'ot tehdä?

HANNA, vetää sormuksen sormestaan ja antaa assessorille. Erota sinusta. Se olkoon rangaistus sekä sinulle — että minulle.

ASSESSORI. Tuon itsemurhaajan tähden tahdot sinä tehdä itsesi ja minut onnettomaksi!

HANNA. Meidän onnemme ei voi hänen haudallansa kukoistaa.

ASSESSORI. Minä rukoilen sinua, ota aikaa ajatellaksesi ja tyyntyäksesi.

HANNA. Minun ajatusaikani kestää ijankaikkisesti. Sen rangaistuksen olemme molemmat hyvin ansainneet.

ASSESSORI, Rangaistuksen?

HANNA. Niin, se on meidän keskinäinen rangaistuksemme, josta maailma ei mitään tiedä. Mitä tulevaisuus muuta sekä sinulle että minulle tuopi, se on korkeamman rankaisijan kädessä.

ASSESSORI. Sinä raivoat, sinä olet sairas — nuo äskeiset syytöksesi eivät ole tosia!

VIII. Kohtaus.

Edelliset. Rouva Turholm on avonaisella ovella kuunnellut viimeisiä lauseita. Joukko lapsia tulee hänen jälessään huoneesen.

ROUVA ovelta. Ne ovat tosia! (Astuu esiin.) Koko maailma ne tuntee, mutta meiltä on niitä salattu, sillä meitä on luultu teidän liittolaisiksenne. Tuolla ulkona nyt moni sadattelee sekä kanttori-vainajata että teitä, herra assessori, ja meitäkin, Hanna. Se on hirveätä!

ASSESSORI, hetken vaiettua. Mies ei sellaisista vastuksista murru.

Mutta mitä ai'otte te tehdä?

HANNA. Ai'on julistaa sodan teitä ja teidän viinaanne vastaan.

ASSESSORI. Tyttö raukka, se on turha sota!

HANNA. Tahdon uhrata henkeni ja varani sen kansan sivistämiseksi, jota te koetatte turmioon saattaa.

ASSESSORI, osoittaen kirjoitusta seinällä. Siis "valoa kansalle"?

HANNA. Niin. — Niin kauan kuin pisarakin verta suonissani liikkuu: Valoa kansalle! (Rientää lasten keskelle.) Ja katsokaa, tässä on valon sotajoukko, joka teidän voimanne kukistaa ja voittaa. Me voitamme, lapset, eikö niin?

LAPSET. Me voitamme!

HANNA. Kuuletteko? (Ojentaen kätensä assessoria kohden, joka sormin sulkee korviansa ja rientää ulos.) Niin Suomi nousee, kasvaa korkealle ja kiitoksensa kantaa Jumalalle!

(Esirippu laskeutuu.)

Kolmannen näytöksen loppu.

End of the Project Gutenberg EBook of Valoa kansalle, by Wilho Soini

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALOA KANSALLE ***

***** This file should be named 19646-8.txt or 19646-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: http://www.gutenberg.org/1/9/6/4/19646/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no one owns a

United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a ed trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at http://gutenberg.org/license).

Section 1. General of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. "Project Gutenberg" is a ed trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenbergtm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project

Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the of this agreement before ing, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org

1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional imposed by the copyright holder. Additional will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full of the Project Gutenberg-tm License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the , provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.

- You comply with all other of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored,

may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial to provide volunteers with the assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email [email protected]. Email links and up to date information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org

For additional information: Dr. Gregory B. Newby Chief Executive and Director [email protected]

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary

Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer .

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

*** END: FULL LICENSE ***